Asiakkaitamme
MITATTU
Kulunhallinta, joka toimii varausjärjestelmän tahdissa.
Yhdistämme eri valmistajien laitteet, oman ohjelmistokehityksen ja asiantuntijatuen yhdeksi palveluksi.
Majoitusliike saa kumppanin joka huolehtii palvelusta aina varauksesta oveen asti.
MIKSI NYT
Avainten ja avainkorttien hallinta maksaa kolmella tavalla.
Laitteiden ja asennuksen lisäksi kustannuksia syntyy avainten ja avainkorttien päivittäisestä hallinnasta.
ASIAKASKOKEMUS
Vieras odottaa tiskillä juuri silloin, kun tulijoita on eniten.
Ruuhka-aikaan jono syntyy siitä, että jokaiselle ohjelmoidaan kortti käsin. Illalla ja yöllä saapuva ohjataan lokerolle tai jää odottamaan. Ensivaikutelma kohteesta syntyy juuri tässä hetkessä, ja vieras vertaa sitä parhaaseen kokemukseen jonka on jossain saanut.
TYÖVOIMAN TARVE
Korttien ohjelmointi ja luovuttaminen sitovat työaikaa joka päivä.
Työ toistuu jokaisen vieraan kohdalla. Auki oleva vastaanotto maksaa myös hiljaisina aikoina. Automatisointi vapauttaa henkilöstön aikaa ja helpottaa majoittujan saapumista iltaisin ja öisin.
HALLINTO
Kulkuoikeuksia hallitaan useassa järjestelmässä.
Työn ja virheiden riski kasvaa, kun varaukset ja kulkuoikeudet käsitellään eri järjestelmissä ja tietoja siirretään käsin. Mekaanisista avaimista ei puolestaan jää ollenkaan tietoa kulkemisesta.
Varaus luo kulkuoikeuden. Me hoidamme sen oveen asti.
Koodi syntyy varauksesta ja toimii varauksen ajan. Kortteja ei ohjelmoida eikä koodeja välitetä käsin.
Meiltä saat myös toteutuksen oville asti. Valitsemme kuhunkin oveen kanssanne tarpeeseenne sopivat laitteet, huolehdimme asennuksista ja pidämme järjestelmän toiminnassa.
Esimerkkeinä Forenom, Hiisi Homes ja Time To Stay automatisoivat jo kulkemista Fisafen avulla.
INTEGRAATIOT
Yhdistämme varausjärjestelmän ja lukituksen.
Avoin rajapinta mahdollistaa uusien integraatioiden rakentamisen. Saat laitteet meiltä tai voit hyödyntää yhteensopivia omia laitteitasi. Me hoidamme toteutuksen.
Lukitus ja laitteet
Puuttuuko ohjelmistonne listalta?
PALVELUT
Koko kohde, yksi kumppani.
Kulunhallinta, sisäverkko ja kameravalvonta samalta toimittajalta. Huolehdimme myös ylläpidosta.
Kulunhallinta
5 000+ ovea
Sisäverkko
150+ kohdetta
Kameravalvonta
50+ kohdetta
Päivystys, joka näkee järjestelmän sisään.
Sama tiimi vastaa ohjelmistosta, integraatioista ja laitteista. Ratkaisemme häiriöitä etänä ja voimme korjata ne ennen kuin ne näkyvät asiakkaalle. Palvelu on laajennettavissa ympärivuorokautiseksi.
Etähallinta ja ennakoiva monitorointi
Toimintavarmuus 99,99875 %
Oma kehitys, oma tuki, data Suomessa.
Kehitämme ohjelmistoa itse asiakkaidemme tarpeisiin. Oma kehitystiimi toteuttaa myös uudet integraatiot. Fisafen palvelimet ovat Suomessa.
100 % suomalainen
Lähes 30 vuotta lukitusalalla
Turvallisuusalan elinkeinolupa
KÄYTTÖÖNOTTO
Käyttöönotto kuudessa vaiheessa.
Kartoitamme kohteesi lukituksen ja varausjärjestelmän yhteensopivuuden.
01
Kartoitus
Pohjakuva ja valokuvat tai asiantuntijan käynti kohteessa.
02
Laitteet
Valitsemme laitteet ovi kerrallaan ja hyödynnämme nykyisiä lukkoja mahdollisuuksien mukaan.
03
Integraatio
Kytkentä käytössä olevaan varausjärjestelmään.
04
Ohjelmisto
Koodit ja kulkuoikeudet yhdestä näkymästä.
05
Huolenpito
Etähallinta, monitorointi ja päivitykset.
06
Koulutus
Opastamme henkilöstösi järjestelmän käyttöön.
Kulkemisen automatisointi ei ole itsepalveluhotellien yksinoikeus.
Kulunhallinnan voi automatisoida myös vastaanotolla toimivassa hotellissa. Henkilökunnalle jää enemmän aikaa vieraiden palvelemiseen.

Majoituspalvelut →
Koodi tulee varauksesta, ja vastaanotto voi keskittyä vieraaseen myös ruuhka-aikana. Päivällä henkilökohtaista palvelua, öisin itsenäinen saapuminen.
Hotellit
Hostellit
Mökkikylät ja resortit
Self-service ja hybridi
Kalustetut vuokra-asunnot
Pikalaskuri
Katso, kuinka paljon automatisoitu kulunhallinta voi vapauttaa työaikaa ja parantaa kohteesi kannattavuutta.
Laskelma perustuu antamiisi tietoihin ja oletuksiin. Vapautuva työaika ei sellaisenaan tarkoita rahallista säästöä. Pyydä kohdekohtainen tarjous.







































